7.8.2012

Mejäilyä Säyhteellä

Viime viikonloppu meni metsässä rämpiessä. Lauantaina käytiin vetämässä jälkiä ja sunnuntaina sitten ajettiin jäljet. Länkkärit olivat kisojen järjestäjinä ja hyvät oli eväät ja maastot. Kovin kauaksi kotoakaan ei tarvinnut mennä kisapaikalle. Tosin allekirjoittanut myöhästyi lauantai aamuna hiukan kun luuli, että klo 10.00 aloitetaan vasta jälkien teko, mutta onneksi se ei ketään haitannut.

Ensimmäiset kisat niin minulle kuin Fanille. Oppaanakin olin ensimmäistä kertaa ja hyvin se sujui. Onneksi olin laittanut paljon piilomerkkejä niin pysyin kartalla. Joskin iltapäivällä kun purin jälkeä niin se kesti aika kauan, merkkejä kun oli jonnin verran. Harmittavasti tekemällä jäljellä hieno mäykky herra innostui riistojen hajuista ja tulosta ei tullut.

Sunnuntaina puoli viideltä kiskoin itseni ja Fanin ylös. Fani tosin oli sitä mieltä, että ei tähän aikaan nousta. Jämtti neito kun nosti vähän vain kuonoaan ja jatkoi sitten kuorsausta. Pienen aamupalan jälkeen pieni aamulenkki ja sitten suuntasimme kohti majaa. Laukauksensieto testi meni hienosti. Fani odotteli puuhun sidottuna ja hiukan ihmetteli tilannetta. Laukaukseen se ei reagoinut muuta kuin tähyämällä hiukan taivaalle.

Arvonnassa saimme jälki kolmosen. Hiukan sitä rupesi jännittämään, mutta ennen jälkeä sain jännityksen aika hyvin purettua pois itseltäni. Jälki mentiin mielestäni ihan hyvin. Yksi kulma mentiin ohi niin ainekin arvelin. Toinen kulma nuuhkittiin ja kaato löydettiin, ylväästi se sitten autolle vietiin. Fani ehti jäljestyksen välissä viilentymäänkin lammikossa, aurinko kun alkoi armotta porottamaan. Pari kertaa annoin vain jälki muistutuksen kun meinasi riistojen tuoksut tulla nenään, eleistä nappasin kuitenkin ajoissa merkit ja osasin muistuttaa juuri oikeaan aikaan.

Sitten olikin odottelua ja odottelua.. Fani pääsi liehittelemään tyttöjä ja koisimaan.

Vihdoin kun tuli tulosten aika niin odottelin itse jotain korkeintaan AVO2 tulosta. No AVO luokan koirat luoteltiin paremmuus järjestyksessä ja yllätys oli todellakin suuri kun Fani luettiin viimeisenä. Eli poju oli päivän paras AVO luokan koira.

Tuloksena siis AVO1 pisteet huikeat 48/50. Kaksi pistettä meni sen kulman takia, mutta muuten olisikin mennyt ihan liian hyvin.

Tuomarina oli Marita Gagneur.

Tässä koeselostus;
"Fani lähtee jäljelle rauhallisesti ja alkumakaus maistellaan perusteellisesti. 1.kulmamakaus ohitetan sisäkautta. 2. kulmamakaus nuuhkitaan. Koko jälki alusta loppuun rauhallista, tarkkaa ja äänetöntä työskentelyä. Hieno jäljestäjä ja hyvä jälkipari"

Ei voi olla kuin ylpeä noutajasta. Fani se suurimman työn teki ja malttoi todela upeasti keskittyä hommaan. Treeneissä on enemmän heitetty jäljen päällä siksakkia, mutta ilmeisesti yleisö teki sen että Fani oli vieraskorea ja unohti siksakit.

Hyvillä mielin voi jossain vaiheessa lähteä toista AVO1 metsästämään. Se tosin taitaa jäädä ensi vuoteen. Syksyllä toivottavasti jälkikoiraa ei helgemetsällä tarvita, mutta jos tarvitaan saa Fani sitten oikeita töitä yhdessä Nellan kanssa.



Ei kommentteja: