23.8.2012

Metsästyskauden avaus

Nyt ollaan päästy taas metsästyksen pariin. Pari kertaa ollaan kyyhkyssä käyty ja vesilinnustamassakin. Lisäksi eilen Nella pääsii heittämään helgelenkkiäkin metsässä, tosin mitään ei löytynyt. Joka oli ihan hyvä vain näin ensimmäisellä kerralla. Intoa kuitenkin riitti. Joten ehkä voimme nyt kumota pari myyttiä syksyn aikana. ;) Koskien lhinnä leikatun nartun metsäkäyttäymistä..

Fani on toiminut metsällä sangen esimerkillisesti. Passissa ollaan hiljaa, ainoastaan vesilinnustamassa kun oltiin ja mitään ei saatu alkoi loppuilllasta tulla pari pientä piippausta tylsyyden merkiksi. Muuten poju on ollut ihan hiljaa. Lisäksi osannut olla tarkkaavainen ja rauhallinen. Viime syksynä kuumumista oli paaaljon enemmän.
Bonuksena on tullut, että Fania pystyy suht hyvin ohjailemaan. Veneestä töihin lähtö onnistuisi upeasti ja veneeseen paluukin. Vedessä meni hienosti kannustusten kera juuri haluttuun suuntaan ja malttoi pysähtyä katsomaan suunta neuvot. Joten kyllä niistä treeneistä on ollut hyötyä. Linjatreenia tosin täytyy vielä tehdä, jotta se sen yli 50m menee suoraan, eikä lyö nenää maahan ja ala miettimään onko emäntä oikeassa vai ei..

Noutojen palautuksissa on huima ero viime vuoteen. Viime vuonna palutukset olivat epäsuoria ja omimista oli havaittavissa. Kiitos huippukouluttajalta saatujen vinkkien on luovutukset kunnossa ja haavakot tuotiin myös suoraan käteen. Kahden hampaan puuttuminenkaan ei haittaa, nouto-otteet ovat kohdillaan ja hienosti Fani sai haavakotkin talteen, ilman koiraa haavakot olisivat aika varmasti päässeet pakoon.

Toko koekin olisi loppuviikosta ja hävettävän vähälle on treenit jääneet. Liikkeet Fani kyllä osaa ja nyt kokeillaa paria jippoa kisapaikalla, että saisi Fanin oikeasti viretilaan, eikä se kulkisi vierellä kuin lehmä. Eli allekirjoittanut yrittää olla jännittämättä, sen takia tarvitaan koko perheen tuki. Lisäksi ekstrapalkkaa näytetään ennen kehää menoa, bonuksena on mukana vielä vähän riistanhajuakin. Josko näillä eväillä se lehmäkäynti muuttuisi siksi normaaliksi tepasteluksi.





Ei kommentteja: