19.4.2011

Noutotreenejä


Noutotreenejä huhtikuun alkupuolelta




Fanin kanssa selvittiin taipparitestistä ihan kurssille asti. Kurssi alkaakin sitten huomenna. Porukassa treenaaminen on hyvää niin koiralle kuin ohjaajallekin. Useampi silmäpari huomaa paremmin virheet. Fani kun pelittää ikäisekseen mainiosti, mutta ohjaaja se välillä tumpeloi. Nyt ehkä saadaan niitä pieniä ratkaisevia vinkkejä. Niitä mitä ei itse osaa ajatellakaan.


Palautuksia ollaan nyt hiottu ja käteen asti malttaa Fani tuoda dummyt ja linnut. Itse tajusin vasta lenkillä, että olen tehnyt muutamia virheitä. Yksi on palautuksien suhteen se, että jos Fani ei ole malttanut tuoda dummya käteeni asti olen dummyn sitten potkaissut/heittänyt kauemmas. Sitten Fani on tehnyt uuden noudon ja palauttanut dummyn käteen. Hyvä juttu palautuksien kannalta, mutta tehnyt sitten hallaa lähetyksiin. Pari kertaa se on lähtenyt dummyn luo ilman lupaa sitten. No nyt on ohjaaja asia bongannut ja näin ei enää tehdä. Jos palautuksia hiotaan, niin tehdään ne toisella tavoin.


Autotallin edessä olen palautuksia treenannut niin, että Fani toisi dummyt suoraan minulle. Välillä kun se pyyhältää metsässä ohitseni ja sitten tuo vasta dummyn. Joskus sitten haipakkaa juossut pidemmän aikaakin. Nyt ei pikkunoutaja pääse rallattamaan tai törmää autotallin seinään. Niin ja kyllä vain, Fani on juossut päin seinääkin jo treenien yhteydessä.

Metsässä Fanin nenäkäyttö on kyllä vallan hyvää. Nenää ollaankin availtu sitten lähinoudoilla. Etukäteen olen dummyn vienyt lähellä lähetyspaikkaa ja sitten laittanut noutajan matkaan. Pari kertaa on Fani pyheltänyt dummyn yli, mutta usein nenä on jo heti auki. Silloin dummyt nousee vauhdilla.

Pillin käytön kanssa meillä oli talvella aika pitkäkin tauko. Tauon aikana ei Fani tosin pilliä ollut unohtanut. Nyt kevään mittaan ollaankin sitten muisteltu pillittelyä ja hyvin se on sujunut. Pysähtymisen suhteen Fani on vähän unohtanut asiaa, mutta sitä palautellaan muistiin pikku hiljaa.

Hienosti poika muistaa markkeerauksia. Olisipa sillä välillä muissakin asioissa hyvä muisti. ;)

Hamstraus ongelmaan ei olla vielä syvennytty. Tällä hetkellä olen treenannut yhdellä dummylla kun palautukset olen halunnut saada ensin kuntoon. Monenlaista tyyliä tuntuu olevan tuon hamstrauksen kitkemiseen. Talvella jo sain siltä kitkettyä pahempia hamtraus intoja, mutta kevään mittaan ne ovat palanneet. Ehkpä kurssilta saataisiin siihen ongelmaan jokin hyvä koulutustaktiikka.

12.4.2011

Menneen talven vauhteja




Nyt lumi on teiltä jo sulanut pois. Mutta silloin kun lunta oli(välillä liiaksikin) kulki potkukelkka lujaa Nellan ja Fanin vetämänä.

Niin vauhdikasta menoa oli jo, että jarrukin oli lisättävä kelkkaan. Hyvin se sitten pelittikin ja muutama kaatuminen niin sitten estettiin.

Kotiin päin tosin välillä Nellalta loppui into. Ei neidistä ollut yhtään kivaa tulla kotio päin kun kylillä olisi voitu painattaa menemään. No Fani herrasmiehenä sitten otti vetovuoron ja veti Nellan kotiin.