9.12.2013

Ylihumun Hilppa opissa

Lokakuun lopussa saimme lainaan ystäväni Outi Laitisen jämpti nartun Hilpan. Nella tassujen kiusatessa yksi pitkä jahtipäivä oli viikonloppuna tarpeeksi neidolle joten tilaa opiskelijalle oli.
Neitokainen tulikin hyvin juttuun Fanin kanssa ja sai hyviä vinkkejä. Metsällä käytiin ja aloitettiin hirvihommat melkein nollasta. Haku oli suht pientä mutta intoa kuitenkin piisasi. Metsää Hilppa sitten näkikin useasti ja sai sitten vihdoin ekan kunnon hirvikontaktin ja tämä hittäytyikin sitten ajoksi. No sitten parani hakulenkit ja vihdoin löytyi haukulla kestävät hirvet. Neito saikin niitä sitten useamman tunnin paukuttaa ennen karkkoa. Hyvin seurasi ja kuono ummessa.

Tämän jälkeen into vain lisääntyi ja hakulenkit pitenivät pian parhaimmillaan 20km pituisiksi. Hienosti neito oppi pitämään neljää helgeäkin haukussa ja seuraili mainiosti. Loppu ajasta aina kun koiran laski niin elukat löytyivät ja haukku raikasi. Joten koulutus onnistui mainiosti, joskin hiottavaa on aina. Nyt neito oppi että haukulle ei kannata mennä henkseleitä paukutellen vaan aloitta vienosti maukuen ja siintä haukkuun siirtyen.
Ampumatilaisuuksiakin saatiin mutta kaatoa ei valitettavasti neidolle saatu.




Haukkutiheys oli neidolla kohdillaan kun paukutti 110-100 haukkua minuttissa pari ekaa tuntia sitten 70-80 haukkuun siirtyen.
Kuntokin kohosi ja ylimääräiset muuttuivat lihaksiksi ja kestävyyttä tuli. Pari päivässä kun matkamittariin tuli 40km.



Hilpan kanssa yhteistyömme päättyi Elimäen ladyhaukkuihin. Siellä kuitenkin yhteistylkyvytön hirvi ampaisi pitkän karkon(10km) eikä jäänyt haukulle. Joten 25,5p tuli plakkariin ja koeura avattiin niin ohjaajalle kuin koiralle.

Hilppa sai kyllä pauloihinsa kaikki ketkä se tapasi. Aivan superluonne ja nyt itsevarmuuttakin tuli metsäkäyntien yhteydessä aimo annos lisää. Sangen ihana jämytypy siis on kyseessä. Kiitokset Outi Laitiselle Hilpan "lainasta". Toivon mukaan seuraavissa kokeissa on helget kohdallaan sillä ainesta tytössä on vaikka mihin! Niin ja Fanikin toivoo että Hilppa taas tulee meille kylään jatkossakin. ;)










Nellan hirvikaudesta

Nella tyttö se on taas tänä syksynä näyttänyt kuinka upeasti jämytyttö toimii. Turhaan ei olla metsässä käyty vaan melkein aina on jotain haukuttavaa löytynyt. syksyn mittaan kun koira löytää samasta metsäläntistä 4 päivänä peräkkäin aina eri elukoita niin ei voi kuin ihmetelle hyvää toimintavarmuutta.



Pitkiä haukkumisiakin on saatu ja haukusta on kaatojakin napsittu, kuten myös karkoista. Lähemmäs sata hirveä on nyt neidolle kaadettu joten voidaan puhua oikeasta hirvien kauhusta. Siihen päälle vielä tänä vuonnakin ilves haukkua. ;)





Ainoastaan tassujen kanssa on nyt ollut ongelmaa. Pari vuotta sitten neito teloi toisen etutassunsa juuri haukkukokeiden alla. Nyt molemmat etutassut hiukan prankkaa kovassa rasituksessa ja oikea takajalka. Näihin ongelmiin ollaan saatu hyvät jumppaohjeet eläinfysioterapeutilta ja kuntouttamalla ollaankin saatu ontumiset kuriin. Tosin vetolenkkeily jää sitten pois ainoastaan lapsia saa pulkassa vetää niin saa rouva hymyillä. :)

 Itse pääsin myös haukulle hiipimään ja katselemaan kuinka haukun välissä hirvimulli ja Nella joivat samasta lammikosta ja sitten haukku taas jatkui. Mullin kanssa meille sattui sama kulkureitti ja sitten katseltiin hetki toisiamme läheltä.



2.9.2013

NOME-B ALO1!

Niin vaan varasijalta päästiin Nastolaan 31.8 ALO luokkaan starttaamaan. Tuomarina toimi Jyry Tuominen.

Aamupäivän ryhmään päästiin ja katselinkin ensimmäisten koirakoiden suorituksia. Fanin kanssa kun oltiin aamuryhmän vikoina vuorossa.

Suoritus oli jaettu ns. viiteen osaa. Aluksi kun mentiin tuli laukaus ja siitä mentiin heti ohjausta suorittamaan. N.30m vesiohjausta ja riista oli niemekkeen takan piilossa. Fani teki tässä ihan täydellisen suorituksen mikä vähän yllätti minutkin. :) Laukaus luovutuksen yhteydessä.

Sitten oli vuorossa ensimmäinen hakualue, kaislikko alueelta kaksi lokkia. Fani haki ne vauhdilla talteen.
Toisen hakuriistan luovutuksen yhteydessä taas laukaus ja sitten hakualueelle nro. 2 vastapäiseen kaislikkoon. Sieltä kaksi lokkia tuli myös vauhdilla ja kaikki käteen.

Kaksoismarkkeeraukseen siirryttiin ja ne tulivat vasta puolelle lampea. Fani seurasi tarkkaan ja lähti maata pitkin hakemaan lokkia. Mutta nenä vei ensin sorsalle ja palautti sen. Tämä palautus ei tullut käteen kun allekirjoittanut juuttui mutaan.. Sitten lähetys lokin hakuun ja Fani meni ensin sorsan tiputus paikalle sieltä vastarannalle ja sitten haki lokin.

Tämän jälkeen haku aluea nro 3 sieltä haetiin pupu talteen. Ensin meinasi hakua laajentaa liikaa ja otin pois ja uudelleen lähetyksen jälkeen lähti hyvin hakemaan.

Näillä eväillä päästiin jäljelle kehujen kera.

Jäljellä Fani lähti miljoonaa ja tuli tyhjänä takas vähän ajan päästä. Sydänkin pamppas mulla kun maasturi löi liinat kiinni tiellä kun Fani oli juuri kadonnut jäljelle.. Uusi lähetys ja nyt tie vei pupulle vauhdilla.

Yleisvaikutelma: Hyvin hallussa oleva tehoas ja innokas työskentelijä, joka suoritiutuu tehtävistään, melko helposti.

Niin me vaan saatiin ALO1! Kyllä Fani osasi yllättää. Olin asennoitunut että korkeintaan 2-3 tulos sieltä napsahtaa, mutta ei kyllä poika on vuodessa aikuistunut.
Ottaen huomioon, että hirmuisesti ei nomea olla treenailtu, mutta näköjään ihan oikeita asioita ollaan sitten tahkottu. :) Käytännön metsästys on ollut parasta treeniä. Katsotaan jos ensi kesänä uskalletaan AVO luokkaan sitten kokeilemaan tassujamme. Mutta nyt nautiskellaan tästä hienosta tuloksesta ja käydään metsällä. :)

Tokon AVO luokan korkkaus

Korkkaus sujui Fanimaiseen tapaan eli yllätyksiä piisas. 25.8 Kouvolassa käytiin Timo Pussisen arvosteltavana

Liikkeistä neli meni nollille. Seuraaminen, Luoksetulo, Kaukot, Hyppy.
Seuraaminen on kaameeta laamailua joka sitten helpotti loppua kohden. Vaikka vire oli hyvä ennen vuoroa niin se lopahti kun se seuruu alkoi. Ekaan kulmaan asti ne nakutteli nätisti vierellä sit se totes tylsää..Lisää treeniä siis vaan.
Luoksetulossa ei pysähtynyt vaikka tajus käskyn sen näki korvista.
Kaukot ei noussut istumaan, näytti vaan keskitassua kuten tuomarikin sanoi.
Hyppy hyppäs mutta meni niin sivuun että ei tullut hypyn kautta sivulle.



Paikka makuusta tuli 7. Fani kellahti selälleen kun lähestyin sitä, mutta sivulle kiehpsahti nopeaan ekalla käskyllä. Liikaa huumoria vaan tuomarin mielestä. ;)

Maahan meno 6 ei noussut ekalla sivulle. Muuten ok.

Seisominen 8 hienosti sujui.



Noutaminen 6 huono ote kapulan päästä ja sitten poju kiersi mua ennen kuin tiputti kapulan jalkoihin.

Kokonaisvaikutelmaksi saatiin kuitenkin 8. Tuomari tykkäsi mutta totesi koiralla olevan vaan huono päivä.

Olin itse tyytyväinen vaikka 69p tuli, mutta seuruun jälkeen koiran viretila oli mainio. Samanlainen vire saatiin viime syksynä aikaiseksi. Joten tästä on hyvä jatkaa. Kaukoissa huomasin koiralla olevan 4-6m ohjauksesta sulun päällä. Luoktetulon pysäytystä treenaillaan kierron avulla ja hyppyä sitten erikseen läpi hyppyytyksinä ja sitten osiin pilkottuna. Joten kyllä tää tästä. :)


Jahti alkoi

Viime kuussa Fani kävi Pärnäsen Juhalla silmätarkastuksessa ja terveet simmuthan pojalla on. Joskin ell luuli Fania jonkun aikaa nartuksi ja suositteli sen astuttamista kun on niin upea. :D No kyllä tilanteessa sitten huumorilla selvittiin..


Kyyhkyssä ollaan päästy mukavasti käymään ja saalistakin on tullut. Fani on pelittänyt metsällä oikein mainiosti ja sen ansiosta kaikki riistatkin on saatu hyvin talteen.
Passissa poika on valpas ja rauhallinen. Nyt piiloihinkin palautukset onnistuu hyvin, viime vuonna sen suhteen jäi petrattavaa. Muutenkin ohjattavuutta on tullut paljon lisää pojulle.


Poikamme kanssa Fani viihtyykin passissa hyvin.


Tiputuksiakin ollaan saatu kiitos Fanin tarkkojen korvien. Se kun bongaa linnut nopeammin kuin me. Tosin se käyttää tätä taivaalle katselua myös joskus harhauttaakseen varsinkin jos saattuu eväsleivän syönti olemaan kesken. :)


"Emäntää nyt o iso saalis tiedos ku pien isäntä menee noin lujaa. Voisitko napata ne kuvat nopsaa?!"

Onnellinen noutaja.

6.8.2013

TK1 Spawn River Stefan, vihdoinkin koulari kasassa

Pienestä se koulutustunnuksen saaminen oli kiinni. Kaksi edellistä koetta jäi 1,5p ykköstuloksesta. Eilen helteestä huolimatta saatiin 162p kasaan. Hienosti jaksoi Fani tsempata, mutta paahteen vaikutuksen näki seuraamisissa, onneksi kuitenkin pojua jaksoi tsempata loppuun asti hienosti. Ei voi kuin olla tyytyväinen Faniin.

Tulosrivi näyttää tältä; 9, 10, 7, 6, 7, 8.5, 9, 9.5, 8.5 yhteensä 162p ALO1 TK1

Parin viikon päästä me startataan tokon avoimessa luokassa. Liikkeitä ollaan keväästä asti hioto, joskin nyt otetaan loppurutistus kun saatiin ALO luokka tahkottua lopullisesti läpi.

Pian päästään kyyhkysjahtiinkin jos vaan puintejakin laajoilla aloittelaan, joten työnsarkaa Fanille piisaa. :)



29.7.2013

Mejäilyä

Viikon päivät sitten pyörähdettiin mejäkokeessa Fanin kanssa. Koematka ei päätä hiumannut alle kahden kilsan päähän kun vaan ajeltiin. ;)
Onneksemme luvattua hellettä ei tullut vaan pilvinen hiukan hautova sää napsahti sille päivälle.



Jälki sujui sangen hyvin. Ainoastaan makausksilla näkyi, että koiraa on palkattu makauksilla viime aikoina. Mutta hienosti ilma- sekä maavainuisesti meni koko jäljen merkkasi molemmat makuut ja toi häntä heiluen sorkan näytille. Kehuja saatiin ja ainoastaan noista makauksilla miettimisistä sakotettiin. No paria päivää ennen koetta muistuttelin, että makaukset tulee merkata..

Upeasti koe meni ja pisteitä tuli 45p eli AVO1 tulosta pukkasi. Fani oli päivän paras AVO luokkalainen myös. Onnea myös Taaville ja Virvelle AVO1! Nyt sitten olisi nenä kohti Voittaja luokkaa.. Kaksi Avo koettahan me ehditiinkin käydä, joten täytyy itse perehtyä vielä VOI jäljen tekoon. Näillä näkymin se kutsuu ensi kesänä jos ei tänä syksynä ehditä enää kokeisiin.


Mejäilyä pääsi myös jämptimme taas kokeilemaan kotosalla.

Nella konkari selvitti jäljen ja ehti syödä hyvin mustikoitakin.
Juu helppo homma, totes Nellakin itse. :)

Ensi kuussa luvassa on Fanille kunnon töitä kyyhkyssä ja vesilinnustuksessa. Lisäksi kahdet tokokokeet ja Nome-B koe, joten ei tule tekemisen puutetta. Lisäksi Nella neito pääsee kesälomiltaan töihin katsomaan helgeystäviään. :)

11.7.2013

Näytelmiä ja SM-tokoilut

Fanin kanssa pyörähdettiin 16.6 Labbisten erkkarissa Kotkassa. Mainiosti menikin vaikka allekirjoittanellaa oli käsipaketissa. ;) Se ei esittämistä haitannut ja KÄY-EH tuli tulokseksi. Tuomari Mr Jean-Louis Blais, Kanadasta osasi arvostaa hiukan kevyempi rakenteistakin labbista ja kehuja tuli. :)



29.6 vuorostaan kurvattiin Pieksämäelle edustamaan Labbiskerhoa SM-tokoiluissa. Heti aamusta alkoi ihana paahde ja se jatkui. Luoksepäästävyydestä saatiin 8 kun Fani meni tapansa mukaan kuopsutettavaksi. Paikka makuu meni hienosti ja siitä tuli täysi kymppi. Sen jälkeen loput liikkeet oli jaettu kahteen kehään. Häiriöitä piisasi, mutta hienosti poju säilytti vireensä. Viimeisessä kehässä seuruu meni hiukan läskiksi koska Fani jäi tuijottelemaan aidan toisella puolella kulkevaa koiraa, mutta tämän häiriön tuomarikin huomasi ja rokotti sitten pisteitä sen mukaan vähän löysemmin. Pisteitä napsahti 7-9, mikä oli hienoa kun ajatellaan minkä tasoisissa karkeloissa oltiin suht vähällä treenillä.



Yhteensä pisteitä ropisi 158,5p eli ALO2-tulos ja saman verran pisteitä kuin edellisissäkin kokeissa ne harmittavat 1,5p jäi vajaaksi ykkösestä.. Mutta minkäs teet uutta matoa koukkuun 6.8 Kouvolan tokokokeissa josko sieltä se viimeinen ALO1 vihdoin saataisiin. Jos ei niin täytyy pohtia siirrytäänkö jo suosiolla avoimeen kun sen luokan liikkeetkin alkaa olla jo hanskassa..



Joukkue pärjäsi mainiosti kovassa kisassa oltiin 17/70!! Onnea vaan kaikille! ALO luokassa me napattiin 42/88 koirakon joukosta, joten ei se mennyt ollenkaan huonosti.



Nyt heinäkuussa treenailemme, lomailemme ja mejä kokeessa käydään myös. Pikku hiljaa aletaan valmistatua syksyn jahteihin niihinkään ei kauaa ole alle kuukausi kyyhkyjahdin alkuun..

20.5.2013

Korian RN

Fani pääsi pitkästä aikaa näyttelyissäkin käymään. Tuliaisiksi tuli Käy-H tulos. Olen tulokseen tyytyväinen kun ottaa huomioon, että pojulla on karvanlähtö kesken eli se näyttää musta/ruskealta. Lisäksi kun Fani edustaa sekalinjaista sakkia niin senkin puoleen H on ihan hyvä tulos. Niin plus hampaiden puuttuminen. ;)


Tuomarina oli Elena Ruskovaara.
Arvostelu;
"Vauhdikas ja ystävällinen. Kevyehkö uroa jolla vahva karva juuri vaihtumassa. Notkoselkä häiritsee seistessä ja liikkuessa. Lantio nousee ylös. Uros antaa etumatala. Niukasti kulmautuneet raajat. Kovion litteä rungon malli. Sopivasti kaulaa. Kuono ja leuat saisi olla jykevämmät. Hammastodistus esitetty. Liikkeessä pitäisi olla enemmän ulottuvuutta, voimaa ja ylälinja selvästi tasaisempi. Hyvä käytös."

Seuraavat näytelmät on kin sitten Kotkassa labbisten erkkari 16.6.



7.5.2013

Kevään tohinat

Huhtikuun puolessa välissä osallistuimme Fanin kanssa Labradorinnoutajakerhon tokoleirille. Voikkaalle kun ei matkakaan ollut pitkä niin oli mukavat kaksi päivää tokoillen. Tosin lauantaina satoi kaatamalle, kuten edellisenä vuonnakin, mutta se ei sitkeitä sissejä haitannut.



Iso tukku hyviä vinkkejä saatiin ongelma juttuihin ja ideoita uusien liikkeiden opetteluun. Alle kahdessa viikossa leirin jälkeen saatiin kapulan pitoharjoittelun hedelmiä poimia. Fanilta kun puuttuu kaksi kulmuria niin kantohommissa oikeiden otteiden opettelu kestää meillä kauemmin, mutta nyt lähinnä oli asennekysymyksestä kyse.


Porukka treeneistä kun oli kauan aikaa niin olin erittäin tyytyväinen miten Fani toimi leirillä. Se oli kentällä koko ajan valmis hommiin, mutta sopivalla vireellä, eikä ruvennut käskemään yhtään.



Tunnaria alettiin myös treenailemaan ja se onkin ollut antoisaa hommaa kun poju on taitava nenän käyttäjä. Nyt voisi hiljalleen sen kapulaikasan ottaa treeneihin mukaan, kunhan se tehdään ensin. ;)

5.5 pyörähdettiin sitten tokoilemassa Kouvolan kokeissa. Tuloksena oli II-tulos 158,5p. Eli 1,5p jäi ykkösestä, niin lähellä niin lähellä. Mutta talvitauko ja halleissa treenaamattomuus näkyi. Jätättämistä tuli taas tauon jälkeen ja muutenkin poju oli vetämätän, sitä ei saanut nostettu oikeaan vireeseen. Tosin loppuviikosta poju on kotonakin jo väsynyt ilmeisesti öiset kukkumiset lintuja bongailen ja talviturkin vaihto väsyttää..

Mutta treeni määriin nähden olin kyllä tyytyväinen pojuun.

Tässä sitten pisteet 10, 10, 7½, 7, 5, 7½, 8½, 9, 8.

Liikkeestä maahan menossa en luottanut sen oikeasti menevän kunnolla maahan joten annoin toisen käskyn ja lisäksi joutui avittamaan istumisessa joten siksi siintä pohjat. Sitä treenaillaan ja nopeaa mahaan menoa. Täytyy ilmeisesti uusi käskysana hommaan keksiä, kun tuo maahan tuntuu tarkoittavan hidasta maahan menoa, kiitoa allekirjoittaneen mokien..Mutta pientä hiomista vain. Tuomarilta tuli kehuja ja sanoi koiran osaavan liikkeet nyt tarvitaan vaan vauhtia ja virettä. Se tiedetään ja se saadaan kondikseen treeneillä. Lisää yllätyksellisiä treenejä ja mahtipalkkoja kentillä.

Kuvat Kimmo Heikki

Seuraavaksi on vuorossa näyttelyt Fanille 18.5 Korialla rymis ja 16.6 sitten Kotkan erkkari. Ihan mielenkiinnosta mennään katsomaan mitä tuomarit pojusta tuumii kahden vuoden tauon jälkeen..


Nellan kanssa ollaan kotitokoiltu lähinnä luoksetuloa. Pian pääsee taas vetolenkkeilemäänkin kun tiet on kunnossa. 

 

6.3.2013

Nella 8v ja Fani 3v

Molemmat koirat ovat alkuvuodesta syntyneitä. Tammikuussa Fani täytti jo kolme vuotta ja 4.3 tuli Nellalla 8 vuotta mittariin. Vauhtia piisaa kaksikolla kyllä, välillä hiukan liikaakin jos allekirjoittaneelta kysytään.

Vetolenkkeilyä ollaan harrastettu aina kun kelit ja kuskin kunto ovat sen sallineet.
 Hyvin vauhtia on piisannutkin ja jarrutellen huippunopeus yhdellä lenkillä oli 28h/km siinä kyllä hiukan liikaakin jännitystä.

Hienosti molemmat vetää. Joskin noutaja kuuntelee paremmin käskyt ja vetää tasaisemmin ja jämtpi taas ovelasti ei kotiin päin voimia tuhlaa.. Mutta jos sopiva jänis menee edellä niin molempia saa kyllä toppuutella ettei vauhtia tule liikaa..

Sangen fiksun näköinen kaksikko. ;)
Molemmat koirat kyllä silminnähden nauttivat vetotouhusta ja pomppivat kun näkevät kelkan ja valjaat.

Fanin kanssa ollaan metsällä käyty pupua etsimässä. Hienosti poika on työskennellyt ja pupuja on nähty, mutta kaikki ovat pidemmän korren vieneet menneessään..
Nyt on tokoilu hommia muisteltu ja samoin noutopuuhia. Tarkoitus olisi ensi kesänä käydä hiukan kokeissakin siten miten vain se järjestyy.
Hyvät lihakset ainekin Fani on talven mittaan kasvattanut.