15.5.2014

Nomekoulutusta

Fanin kanssa ollaan treenailtu nomea ja tokoa pääasiassa. Molemmissa lajeissa ollaan porukkatreeneihinkin päästy livahtamaan. Tässä postauksessa keskitytään kuitenkin nyt nomeiluun.

Nome puolella käytiin parissa koulutuksessa ja saatiin iso tukku hyviä koulutusvinkkejä.(Ne kaikki kun vielä muistaisi jatkossakin..) Koskien mm. tuulensuuntiin eri koulutus alueissa. Näitä on treenailtukin nyt ja saatiin siis syykin miksi linjat välillä kiemurtelee.. Kaipa ne kiemurtelee kun vastatuuleen on tullut useat kerrat linjat tehtyä. Nyt tehdään päinvastoin ja kas koira painattaa upeasti suoraan. Vika on siis kuten yleensäkin hihnan toisessa päässä.


Palautuksien suhteen asiat ovat kohdallaan mikä on meille iso juttu. Ne kun olivat pitkään ogelmallisia. Mutta niihin saatiin mainiot neuvot pari vuotta sitten ja niitä on treenailtu ahkeraan.

Vuosien aikana on nyt oppinut lukemaan Fania aika hyvin ja se on todellakin asiassa kuin asiassa tarpeen. Kun osaa jo korvan asennosta päätellä että nyt täytyy antaa lisäkäsky niin se on aika hyvin.

Nome hommiin Fanin veri vetää ja huomaa että sillä on myös sen suhteen lahjoja. Joskin tämä tumpelo kouluttaja on hommia hidastanut, mutta hiljaa hyvä tulee. Onneksi Fanin luonne antaa myös hyvän mahdollisuuden aina korjata niitä mokia mitä on matkan varrella tullut tehtyä..

Parissa vuodessa Fanin pääkoppa on kehittynyt huimasti ja koulutuksista selvisin puhatian vaattein. Ennen kun selkä oli täysi Fanin jälkiä treenien jälkeen. ;)




Treenattavaa piisaa mutta koskaanhan koirakko ei ole täydellisesti valmis oli laji mikä hyvänsä. Aina arannellaan kehitytään ja kootaan palasia kohdilleen. Mutta ehkäpä me uskalletaan jossain vaiheessa Nome-B kokeisiinkin sinne AVOon kokeilemaan rahkeita. Lisää porukkatreeniä se kyllä vaatii..

Kiitokset Jonna Kemppaiselle kuvaamisesta!

Ei kommentteja: