31.1.2012
Talven tuulia
Vihdoin se talvi tuli. Sen myötä on hiukan jäänyt noutotreenit vähemmälle ja ollaan Fanin kanssa käyty vuorostaan enemmän metsällä. Pupuja ollaan etsitty, mutta ilman saalista ollaan vielä jääty. Hyvin poju nostaa pupuja ylös, mutta huono onni on ollut matkassa ja puput ovat lähteneet väärään suuntaan livohkaan..
Fani kävi syksyllä myös geenitesteissä. Prcd-PRA, EIC, CNM kaikki tulokset olivat normaaleja. Näin ollen pitkän paperisodan jälkeen Kennelliitto suostui rekisterisiirtoon ja nyt poju on FI-rekisterissä. :)
Joten tulevaisuudessa voidaan ehkä nähdä pikku Faneja. ;) Täytttihän poju vasta 2 vuotta, eikä ihan suotta. Pikku hiljaa on tullut sitä malttiakin lisää.
Alkuvuodestahan monet ajattelevat tulevan vuoden tavoitteita. Viime vuonna Fanin kohdalla tavoitteena oli taipparit ja toko uran aloitus. Molemmat onnistuivat hyvin. Joskin tokoilussa meillä on Fanin kanssa vielä kovin paljon opittavaa.
Tänä vuonna tavoitteena olisi jos noutotreenit sujuvat ja päästään porukkatreenihin niin NOME B ALO startti(jos vielä starttipaikkakin saataisiin..). Tokossa ALO luokassa pysytään niin kauan että saataisiin se TK1. Mejä urakin olisi mukava aukaista molemmilla koirilla. Käytännön jäljestyksiä ollaan tehty, mutta kisoihin ei olla osallistuttu.
Mätsäreissä Fanin kanssa varmaankin myös käydään. Se on sellaista mukavaa puuhaa ja samalla saa hyvin treenattua eri asioista hälinässä.
Nella pääsi työskentelemään viimeiseen päivään asti ja hienosti haukku raukuikin. Viimeisenä päivänä neito pääsi haukkumaan useampaa helgeä ja sitten saatiinkin tehdä "hiukan töitä", että saatiin neito kotiin.
Nella ei nyt enää helge metsälle pääse, kuin vasta ensi syksynä. Joten kesälomalla neito pääsee vetolenkeille ja tokoilemaan kotosalla.
Kesällä neito pääsee verijäljestämään myös. Ja jos ensi syksynä saataisiin korkattua haukkukokeetkin. Tänä syksynä oli tarkoitus mutta Ladyhaukut jäivät väliin kun Nella teloi aattopäivänä tassunsa. Onneksi tassu parani levolla hyvin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti