3.6.2012 lähdettiin kokeilemaan siipiä Nomeilun parissa. Kevään aikana käytiin Kaakon noutajien Nome/Wt treeneissä viikoittain ja saatiin mainioita vinkejä eri kouluttajilta. Suurin apu oli kun luovutusongelmiin saatiin oikeasti mainio treenimuoto, mikä sopi Fanille kuin dami kuonoon. :)
Oltiin aamuryhmässä ja päästin aluksi katsomaan parin koirakon suorituksen ennen meidän vuoroa. Kaksoismarkkeeraus, ohjaus rantaa pitkin ja hakuruutu. Näytti suht simppeliltä.
Ranta oli todella vetelää ja siihen upposi niin koira kuin ohjaajakin hyvin. Fani ei sitten suostunut istumaan, mutta seisoi vierellä. Laukauksien suhteen ei olut hötkyilyä yhtään ja poju keskittyi markkeerauksiin. Fani haki ensimmäisen lokin ja palutus vauhti oli loppua kohden suht hidas, iso lokki ja upottava maasto tekivät sen, että lokki tipahti parin metrin päähän ja kävin noukkimassa sen talteen. Toiselle pudotukselle se lähti hyvin ja toi lokin käteen.
Mies oli nähnyt että vedestä haetun lokin Fani oli tiputtanut rannalle ja korjannut otettaan. Hampaiden poiston jälkeen riistankanto otteet kun on pojulla vielä hiukan hakusessa varsinkin isojen lintujen suhteen.
Sitten oli ohjauksen vuoro. Koiran olisi pitänyt mennä rantaa pitkin ei veteen eikä puskien puolelle. Aluksi Fani lähti nätisti, mutta sitten haistoi hakuruudun lokit. No pysäytys onnistui viivellä ja lähti sitten oikeaan suuntaan, mutta koukkasi sitten metsähallituksen puolelle ja sen kautta suoraan oikealle riistalle.. No jälki viisaana olisin voinut lähettää hiukan toiseen suuntaan, mutta minkäs teet..
Ensimmäistä kertaa poju kantoi isoa fasaania ja se sujui malliikkaasti. :)
Hakuun poju lähti reippaasti. Lintuja tuli hyvään tahtiin käteen. Loppuvaiheilla Fanilla alkoi iskeä epätoivo ja lähetin sen uudelleen, hienosti se sai uuden vaihteen päälle ja loputkin vaadittavat linnut tulivat käteen.
"Mukavalla vauhdilla työskennellyt koira, jonka yhteistyö ohjaajan kanssa eri tilanteissa saisi on parempi. Ohjaustehtävän epäonnistuminen ja pienet puutteet muilla osa-alueilla alentavat palkintosijaa"
TULOS: ALO3
Tuomari: Raimo Huhtiniemi
Olin tyytyväinen Fanin suoritukseen. Ohjauksien kanssa ollaan vähän painittu ja nyt meni metsään. Mutta muuten poju pelasi hienosti. Yksi lokki jäi saamatta käteen ja muut riistat tuli suoraan käteen. Kaksi viikkoa ennen koetta luovutuksien suhteen oli paljon synkempi tilanne, kuten muutamat tietävät. ;)
Seuraava Nomeilu koe on Evolla 15.7. Katsotaan sitten kuin meijän käy. :)
Kuvista suuri kiitos Pia Riiheläiselle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti