31.8.2011

Päivitystä






Kesä se hujahtaa ja pikkuhiljaa alkaa syksyksi vaihtumaan.
Fani kävi kesällä virallissa kuvauksissa ja lonkat ovat pojulla B/B, kyynäreet 0/0 ja silmät terveet.
Kouvolan näyttelyssäkin Fani pääsi käymään käyttöluokassa, tuloksena oli KÄY-H. Liian laihassa kunnossa labbikseksi oli poju tuomarin mielestä

.

Metsällä ollaan käyty. Hyvin Fani on tuonut kyyhkyjä, lokkeja ja variksia. Ainoa miinus on sen showtyyppinen omiminen. Ei se riistaa riko, mutta saattaa muutaman kierroksen pyöriä ympärillä ennen kuin lintu tuodaan käteen. Joskin metsäpäivän edetessä loppuu pelleilykin. Ilmeisesti poika sen verran paineistuu, että sitten alkaa kierrokset käymään yli.
Passissa poju malttaa olla todella nätisti. Viime syksyyn verrattuna ero on valtava. Hyvin Fani terävöityy kun huomaa haulikon piipun kohoavan. Tuskin se silloin malttaa hengittäkään kun niin tarkkaan pitää katsoa mitä sieltä nyt tippuisi noudettavaksi..

Viime viikonloppuna avattiin tokoilu urakin Fanin kanssa. Lauantaina tuli 133p. III-tulos Elimäeltä ja sunnuntaina 145p. II-tulos Nastolasta.
Lauantain pisteitä laski Fanin karkaaminen seuraamisesta pullaa kerjäämään. Onneksi se kuitenkin tuli hyvin takaisin ja saatiin tehdä liikkeet loppuun.
Sunnuntaina itse taas mokasin. Liikkeestä maahanmenossa Fani jäi seisomaan. Itsellä oli väärä äänenpainon enkä tajunnut antaa toista käskyä. No se ei meitä haittaa. Molemmat me näistä opittiin hirmuisesti. Ja saatiin sitä kaivattua kisakokemustakin. Nastolasta tuli se eka kymppikin, paikallaan makuusta poju sai täydet pisteet.
Tästä on hyvä jatkaa.

Nellalla oli juoksut sopivasti heinä-elokuussa. Joten pian neito pääsee metsälle myös, katsomaan missä helget luuraa.

Ei kommentteja: